Filmbutik ❤️ Klaffi: Kasvamme ja laajennamme toimintaamme pohjoiseen Suomeen

Oululainen Klaffi Tuotannot Oy liittyy Filmbutikiin, joka näin laajentaa toimintaansa Ouluun ja koko Pohjoisen alueelle. Aiemmin eteläisen Suomen talousalueella operoineen Filmbutikin kattava palvelutarjoama mahdollistuu nyt pohjoisen yritysasiakkaiden saataville.

Yritysjärjestelyn myötä Valve Groupiin kuuluva Filmbutik vahvistaa asemaansa Suomen kattavimpana liikkuvan kuvan tuotantoyhtiönä. Klaffin liittyessä yritysperheeseen pystyy Filmbutik auttamaan asiakkaitaan entistä paremmin monikanavaisissa visuaalisen viestinnän tarpeissa. Tällä hetkellä Filmbutikilla on studiot ja tuotantohenkilöstö Helsingissä ja Kotkassa. Nyt laajenemisen myötä Filmbutik auttaa pohjoisen Suomen asiakkaitaan entistä paremmin muun muassa Oulussa olevaa studiotilaa hyödyntäen.

– Yritysten palvelutarjoamat tukevat loistavasti toisiaan. Pääsemme laajentamaan toimintaamme ja tarjoamaamme monipuolista videotuotantopalvelua myös pohjoiseen Suomeen. Arvostamme sitä, että meillä on pitkäaikainen ja laaja paikallinen tuntemus nyt myös Oulun alueella, sanoo Filmbutik Oy:n toimitusjohtaja Isto Kannisto

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että tiemme kohtasivat Klaffi Tuotannot Oy:n kanssa. Kyllä se oli tämä yhteinen yrittäjäasenne, joka meitä yhdisti, jatkaa Kannisto. 

– Mahtavaa kun voimme tarjota nykyisille ja tuleville asiakkaillemme koko Filmbutikin osaamisen, resurssit ja tietotaidon. Strateginen videon käyttö ja esimerkiksi 2D- ja 3D-animaatiopalvelut tuovat asiakkaillemme lisäarvoa omaan viestintäänsä. Olemme yhä paikallinen videotuotantoyhtiö, mutta taustalla on nyt myös valtakunnalliset tuotantoresurssit ja hoksnokka osaajajoukko” sanoo Kimmo Paananen, tulevasta Filmbutik Oulusta.

Filmbutik starttasi toimintansa Valve Groupissa kaksi vuotta sitten kolmen jo pitkään toimineen yrityksen fuusiosta ja jatkaa nyt näiden kauppojen myötä kasvuaan. Nyt syyskuun alusta Filmbutik Ouluna toimintaansa jatkavalla Klaffi Tuotannoilla on yli 20 vuoden kokemus ja näkemys visuaalisen viestinnän palveluiden tuottamisesta.

– Asiakkaamme tulevat saamaan yhä parempaa ja asiantuntevampaa palvelua paikallisesti tämän yrityskaupan myötä. Yhdistymisen myötä Filmbutik tarjoaa nyt laajaa videoviestinnän osaamista kaikille pohjoisen asiakkaille, sanoo tuotantojohtaja Liisa Lehto.

Liisa Lehto, Isto Kannisto ja Kimmo Paananen istuvat sohvalla nauraen.

Lisätietoja:

Kimmo Paananen, +358405503697, Filmbutik Oulu, Paulaharjuntie 22, 90530 Oulu
Isto Kannisto, +358401897114, Filmbutik, Itälahdenkatu 18 C, 00210 Helsinki

Mitä pidit tästä jutusta?
  • Täysin samaa mieltä (21)
  • Mielenkiintoista (7)
  • Herätti ajatuksia (4)
  • Ei ihan kolahtanut (3)