Virolahti – Tilaa kasvaa, kehittyä ja olla oma itsesi!

Taustaa 

Virolahti on Suomen kaakkoisin kunta, joka sijaitsee Etelä-Suomen läänissä meren äärellä noin 90 minuutin päästä pääkaupungista.  Saimme tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa Virolahdelle kesäkampanjan kuntamarkkinointiin. Tarkoituksena oli mainostaa Virolahtea asuinpaikkana.   

Toteutus

Syntyi luova konsepti, joka koostui Virolahtea eri näkökulmista katsovista videoista. Loimme kolme erilaista tarinallista videota sosiaaliseen mediaan, jotka tarttuvalla huumorilla kutsuivat kaikki mukaan tutustumaan Virolahden ainutlaatuiseen tunnelmaan. Halusimme välittää viestin siitä, että Virolahti tarjoaa tilaa niin elämälle kuin luovuudellekin. Kokonaisuuteen kuului somea varten muotoiltuja useita eri formaatteja. 

Toteutimme myös videoiden markkinoinnin sosiaalisessa mediassa Instagramissa, Facebookissa, LinkedInissa ja Youtubessa. Kampanja onnistui kokonaisuudessaan erittäin hyvin kaikissa kanavissa. Facebookissa ja Instagramissa kampanjamme tavoitti yli 100 000 ihmistä, ja YouTubessa videomme keräsivät huikeat 170 000 näyttökertaa. Kampanjan luvut osoittivat, että Virolahden viesti resonoi ihmisten kanssa ja herätti kiinnostusta. Kampanjan mainosmuodot keräsit upean määrän reaktioita ja positiivisia kommentteja, mikä ei ole itsestään selvää maksetulle mainonnalle. 

”Virolahden kunta tilasi Filmbutikilta kuntamarkkinointia varten kolme videota kesäksi 2023. Koko projekti alusta loppuun tehtiin ammattitaidolla ja upealla positiivisella otteella! Videot on otettu somessa loistavasti vastaan, ja niistä on tullut paljon positiivista palautetta. Oli hienoa olla ammattilaisten mukana tekemässä markkinointivideoita! Suuri kiitos koko porukalle!”  

Anu-Leena Lintunen, matkailupäällikkö, Virolahden kunta